StefanTallqvist

Geenit ja radioaktiivinen säteily

 

Puheenvuorossa on jo esiintynyt useita kirjoituksia Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta. Kansainväliset tiedemiehet ovat myös tehneet hyvin tarkkoja ja monipuolisia tutkimuksia paikan päällä. Onnettomuuden syy lienee ollut voimalan turvallisuushenkilöstön varomaton kokeilu.

Minua on mm kiinnostanut säteilyn vaikutukset lähiympäristön elämään, kasviin ja eläimiin.  Jotkut raportit väittävät että huomattavan pieniä vaikutuksia on lähiympäristön luonnossa esiintynyt.

Yksi tärkeä tulos on kuitenkin se, että säteilyvaikutukset ovat voimakkaasti rippuvia säteilyn tasosta. Elli erään säteilytason alittavan tason vikuutukset ovat pieniä, mutta tämän tason ylittyessä esiintyy pahoja jälkiä.

Tiedämme että elävissä soluissa esiintyy itsekorjaavia mekanismia, jotka pyrkivät korjaamaan joitakin geneettisiä muutoksia.

 Samantapaisia koodatun digitaalisen viestin sisältöä korjaavia koodeja tunnetaan tietoliikenteestä. Mielestäni tämä vitaa geneettisen koodin suunnitteluun ja on vaikeata selittää tätä asiaa tavanomaisilla teorioilla!

=

Urantia-tekstissä esiintyy esim. seuraavia väitteitä geneettisetä koodista:

(667.3) 58:3.4 Suuret vetypilvet ovat todellisia kosmisia kemian laboratorioita, joissa esiintyy kehittyvän energian ja muotoaan muuttavan materian kaikkia vaiheita. Melkoisia energiaalisia toimintoja tapahtuu myös suurten kaksoistähtien välisellä raja-alueella olevissa kaasuissa, nämä kun ovat yhtenään limittäin ja sen vuoksi sekoittuvat laajassa mitassa toisiinsa. Mutta mikään näistä avaruuden suunnattomista ja kauas ulottuvista energiatoiminnoista ei vähääkään vaikuta organisoituneen elollisuuden ilmiöihin — elävien olioiden ja olentojen ituplasmaan. Nämä avaruuden energiaolosuhteet kuuluvat elämän juurruttamisen kannalta välttämättömään ympäristöön, mutta ne eivät vaikuta ituplasman perintötekijöiden myöhempään modifioitumiseen, kuten vaikuttavat säteilyenergian jotkin pitemmät säteet. Elämänkantajien juurruttama elollisuus on täysin vastustuskykyistä koko tätä universumienergian lyhyiden avaruussäteiden ällistyttävää tulvaa kohtaan.

=

Muitakin asiaan littyviä mainintoja genetiikasta ja sen kyvystä kestää (tai hyötyä) erilaisista säteilymuodoista, esiintyy U-tekstissä. Sekä sähkömagneettinen spektri että hiukkasäteilystä esiintyy melko paljon aikansa edellä olevaa yksityiskohtaista tietoa.

 

Tällaiset vetypilvet ja niitten suuri määrä erilaisia molekyylejä, myös orgaanisia molekyylejä, ovat tänä päivänä radiostronomeille tuttu ilmiö!

Huomatkaa, että 1930 luvulla kun U-teksti syntyi, ei kovin paljon tiedetty genetiikasta eikä avaruuden molekyylipilvistä!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän StefanTallqvist kuva
Stefan H. Tallqvist

UB(667.3) 58:3.4 The vast hydrogen clouds are veritable cosmic chemical laboratories, harboring all phases of evolving energy and metamorphosing matter. Great energy actions also occur in the marginal gases of the great binary stars which so frequently overlap and hence extensively commingle. But none of these tremendous and far-flung energy activities of space exerts the least influence upon the phenomena of organized life — the germ plasm of living things and beings. These energy conditions of space are germane to the essential environment of life establishment, but they are not effective in the subsequent modification of the inheritance factors of the germ plasm as are some of the longer rays of radiant energy. The implanted life of the Life Carriers is fully resistant to all of this amazing flood of the short space rays of universe energy.

Toimituksen poiminnat