*

StefanTallqvist

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 2 min 25 s sitten

Opetusalan työnantaja kypsyi ryöpytykseen: ”Syyttely ja dramatisoiminen ei ole vastuullista neuvottelutoimintaa”

18.2.2018 11:43

Sivistystyönantajien mukaan yliopistojen ja yksityisen opetusalan työehtosopimusneuvotteluita on leimannut poikkeuksellinen aktiivinen viestintä erityisesti opetusalan ammattijärjestön OAJ:n ja julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn taholta.

Miesten viestissä suomalaisyllätys - "Sprintteriretkukin" jä

18.2.2018 11:25

Nelostila ei aina ole inhottava. Suomen miesten viestihiihtojoukkue sijoittui neljänneksi Pyeongchangissa. Tulos oli odotuksia parempi varsinkin siinä valossa, ettei Ristomatti Hakola sairastelun takia kyennyt osallistumaan kisaan.

Hakolan tilalla avausosuuden hiihti Perttu Hyvärinen.

- Ihan mielelläni lähdin tähän, kun kerrottiin, että työtehtäviä tulee. Kyllähän se jännitti lähtöviivalla ja kisan aikanakin, Hyvärinen sanoi.

Olympiavoittaja Sami Jauhojärvi antoi Hyväriselle neuvoja.

Uutta tietoa Ugandan tapahtumista – Suvi Lindén HS:n saamalla ääninauhalla: ”Olimme avaamassa ovia”

18.2.2018 10:40

Helsingin Sanomat uutisoi sunnuntaina haltuunsa saamasta ääninauhasta, jolla ex-ministeri Suvi Lindén kertoo Ugandan-matkan taustoista.

Sinisiltä tyly lyttäys kokoomuksen avaukselle perhevapaista: ”Irvokasta, että entinen kypäräpappipuolue on taantunut perhesosialismiin”

18.2.2018 10:24

Sininen eduskuntaryhmä antaa tiukat reunaehdot uusien neuvottelujen aloittamiselle perhevapaauudistuksesta. Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) sanoi lauantai-iltana Ylelle toivovansa, että viikolla kaatunut uudistus voitaisiin ottaa uudelleen pöydälle jo syksyllä.

– Henkilökohtaisesti toivon, että asiaan löytyisi tapa palata vielä työllisyysuudistusten ja budjettiriihen yhteydessä. Kokoomus ei valitettavasti yksin kuitenkaan voi asiasta lakia tehdä, hän totesi.

Tutkija Sauli Niinistön Ukraina-kommentista: ”Miten se yhteistoiminta oikein sujuu?”

18.2.2018 09:44

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö linjasi lauantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa, että Suomen intressissä olla mukana ratkaisemassa Ukrainan kriisiä. Niinistö muistutti, että sotiminen Ukrainassa on Euroopan suurin ongelma.

Hieno suomalaisesitys Pyeongchangin suurpujottelussa

18.2.2018 08:39

Suomessa keskusteltiin ennen Pyeongchangin kisoja, pitäisikö suomalaisia alppihiihtäjiä valita olympialaisiin lainkaan. Andreas Romar tuli ensin valituksi Suomen ainoaksi alppiedustajaksi, mutta Samu Torsti sai myöhemmin olympialaisiin vielä lisäpaikan.

Suurpujottelussa Torsti osoitti olevansa kisamatkansa arvoinen. Hän oli tuloksissa 17:s, mikä ylitti odotukset.

Janne Ahonen vielä kerran olympialaisiin? ”Kausi kerrallaan”

17.2.2018 20:39

Janne Ahonen hyppäsi kauden tasoonsa nähden Pyeongchangin suurmäen kisassa hyvin. Hän pääsi toiselle kierrokselle ja oli tuloksissa 28:s.

- Ei hypyillä varmaan hirveää eroa ollut. Hyppäsin sillä tasolla, millä tasolla olen tällä kaudella hypännyt. Eihän se ole sitä, mitä toivoisin, tai mitä moni muukaan toivoo, mutta ei vaan ton parempaan pysty, niin turha sitä voivotella, Ahonen summasi suorituksensa.

Nuoremmista suomalaisista Andreas Alamommo oli suurmäessä 34:s. Antti Aalto sekä Jarkko Määttä jakoivat 37:nnen tilan.

Upeaa Naisleijonat! Ruotsista tehtiin selvää jälkeä

17.2.2018 18:05

Naisleijonat eteni Pyeongchangin olympiakisoissa välierävaiheeseen. Puolivälieräottelussa lauantaina Ruotsi sai suomalaisilta turpaansa peräti 2-7.

Suomi dominoi ottelussa täysin. Oli vaikea uskoa, että neljä vuotti sitten Sotshissa Ruotsi oli voittanut Suomen puolivälieräottelussa.

Riikka Välilä, 44, onnistui jälleen maalinteossa. Välilän mukaan Naisleijonilla kulkee kovaa ja hänen ketjunsa peli toimii hienosti.

Pieleen meni naisten viestissä: ”Olen tehnyt työtä käskettyä”, Ei se ollut mun vika”

17.2.2018 17:26

Maastohiihdon päävalmentaja Reijo Jylhä päätti valita veteraanit Aino-Kaisa Saarisen ja Riitta-Liisa Roposen naisten 4x5 viestiin Pyeongchangin olympialaisissa. Kumpikaan ei ollut mitalitason vauhdissa. Kun Kerttu Niskanenkaan ei ollut parhaassa terässään, oli tuloksena Marja-Liisa Kirvesniemeä siteeraten se ”inhottava neljäs sija”.

- En minä ole itseäni valinnut mihinkään. En näihin kisoihin, enkä tähän joukkueeseen. Mä olen tehnyt työtä käskettyä. Valitettavaa, jos olen jollekin tuottanut pettymyksen, mutta ite olen ihan ilolla hiihtänyt, sanoi Saarinen.

Riita eläinsuojelulaista: ”Maassamme kulutetaan tonneittain ruokaa, jonka tuottaminen Suomessa olisi laitonta”

17.2.2018 16:32

Lausuntokierroksella olevaa uutta eläinsuojelulakia vaaditaan palautettavaksi valmisteluun. Eläinsuojelujärjestöt järjestivät asian vuoksi lauantaina mielenosoituksen.

–Uudesta eläinsuojelulaista on jäämässä pois lähes kaikki keskeisimmät ja tärkeimmät uudistukset, järjestöt kritisoivat yhteisessä julkilausumassaan.

Eläinasiajärjestöjen mukaan laki sallisi kohtuuttomissa määrin erilaisia kipua ja epämukavuutta aiheuttavia käytäntöjä.

Asejärjestelmäasiantuntija Patria-johtajien lähdöstä: ”Korjaus vai hämäys”

17.2.2018 15:49

Kahden Patrian johtajan lähtö yhtiöstä Uganda-kohun vuoksi on puhuttanut lauantaina.

Patrian taisteluvaunuista vastaavan Land-liiketoiminnan liiketoimintajohtaja Mika Kari ja myynti- ja markkinointijohtaja Juha Simola jättivät perjantaina yhtiön. Patrian omistajaohjauksesta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kuvaili lauantaina eroja ikäväksi, mutta välttämättömäksi toimenpiteeksi.

Asejärjestelmäasiantuntija Arto Pulkin mukaan kyseessä oli ”nopea liike”.

Kaisa Mäkäräinen toivoo ymmärrystä

17.2.2018 15:11

Kaisa Mäkäräinen ei saavuttanut Pyeongchangissa mitalia viimeiselläkään realistisella saumallaan. Hän jäi yhteislähtökisassa kymmenenneksi..

Mäkäräisellä ei ollut riittävästi paukkuja hiihdossa.

- Jos puhutaan ihan hiihtämisestä, niin ei ollut niin hyvää, Aika paljon heitti happoja jalkoihin, Kaisa summasi.

Mitaleille ei olisi ollut saumoja kahdella sakolla.

- Viimeisellä kierroksella olisi ollut monta sijaa otettavissa minun normaalilla viimeisellä kierroksellani. Ei se mitaliin asti silti olisi riittänyt.

Paavo Väyrynen tarttuisi professorin ehdotukseen: ”Puoluehallituksen päätös on epäviisas”

17.2.2018 12:49

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen sanoo tarttuvansa mielellään ehdotukseen pääministeri, keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ja keskustan maakuntien kansanedustajien kohtaamisesta ennen ensi kesän puoluekokousta. Väyrynen on asettunut ehdolle keskustan puheenjohtajaksi puoluekokouksessa.

Professori, filosofian tohtori ja Suomenmaan entinen päätoimittaja Kari Hokkanen esitti Väyrysen, Sipilän ja kansanedustajien avoimia tapaamisia kolumnissaan Suomenmaassa.

Tivi testasi suomalaispankkien verkkoliikenteen salauksen: Turvallisuudesta huolehtiminen on myös käyttäjän vastuulla

17.2.2018 12:17

Suomalaispankkien nettipalveluissa liikenteen salaus on toteutettu yleisesti hyvin, Tivin tekemä selvitys paljastaa.

Testatuista yhdestätoista suomalaispankista seitsemän saa vähintään arvosanan A asteikolla A+:sta F:ään. Loput neljä saavat arvosanan C muutamien havaittujen puutteiden vuoksi. Testauksessa käytettiin tietoturvayhtiö Qualysin toteuttaman SSLLabs-sivuston palvelintestiä.

Asiantuntija pohtii suomalaista työelämää: ”Faktat pilaavat tarinan”

17.2.2018 11:38

OP:n pääekonomistin Reijo Heiskasen mukaan työllisyydestä keskusteltaessa törmää usein voimakkaisiin käsityksiin siitä, miten asiat ovat tai miten ne tulevat olemaan. Hän tyrmää blogissaan muutamia yleisiä väittämiä.

Ensimmäiseksi Heiskanen kumoaa käsityksen siitä, että yli 55-vuotiaat voivat ”heittää kaiken toivon” työmarkkinoilla Suomessa.

Taas uusi lakko tulossa? ”Päivitä jäsentietosi työtaistelun varalta”

17.2.2018 10:38

Rakennusliitto neuvoo jäseniään päivittämään jäsen- ja tilitietonsa mahdollisen työtaistelun varalle.

– Päivitä jäsentietosi työtaistelun varalta, Rakennusliitto sanoo tiedotteessaan, jonka se julkaisi sen jälkeen, kun liiton hallitus keskusteli perjantaina rakennusalan sopimusneuvottelujen tilanteesta. 

Valtakunnansovittelija Minna Helle kertoo, että sovittelussa on tällä hetkellä neljä työriitaa: yksityinen sosiaalipalveluala, kiinteistöala, yliopistot ja rahoitusala.

Näin Suomen hävittäjähanke etenee: ”Tarjouspyyntö lähetetään huhti-toukokuussa”

17.2.2018 09:58

Parhaillaan on käynnissä Suomen hävittäjähankinnan tarjouspyynnön valmistelun osalta vaativin ja kiireisin vaihe. Asiasta kertoo puolustusministeriön strategisten hankkeiden ohjelmajohtaja Lauri Puranen blogissaan.

Ministeri Patria-potkuista IL:lle: ”Oli tarpeen tilanteen tasapainottamiseksi”

17.2.2018 09:29

Valtionyhtiö Patrian omistajaohjauksesta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) pitää yhtiön ilmoitusta kahden johtavassa asemassa olevan henkilön potkuista ikävänä, mutta välttämättömänä toimenpiteenä.

–Onhan se ikävää, että tällaiseen ratkaisuun päädytään, mutta se oli tarpeen tämän tilanteen tasapainottamiseksi, Lintilä kommentoi Iltalehdelle.

USA julkisti syytekirjelmän – Donald Trump: ”Ei salaliittoa!”

17.2.2018 09:13

Erikoissyyttäjä Robert Muellerin toimisto ja liittovaltion tuomioistuin julkistivat perjantaina syytekirjelmän, jossa 13 venäjän kansalaista ja kolmea venäläistä yhteisöä syytetään sekaantumisesta Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

Uganda-virheen seuraus: Kaksi johtajaa lähtee Patriasta välittömästi

16.2.2018 19:12

Kaksi Patrian Land-liiketoiminnan keskeistä johtajaa eroaa yhtiön palveluksesta Uganda-kohun vuoksi. Yhtiö tiedotti asiasta perjantai-iltana.

Sivu « 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat